Kokoelma: Catteco
Valmistamme suurella sydämellä Nurmijärven maaseudulla sijaitsevassa pajassamme luonnonkosmetiikan tuotteita laadukkaista ja valikoiduista raaka-aineista pienissä erissä. Idea luonnonkosmetiikan tuotteiden valmistuksesta syntyi tarpeesta ja halusta käyttää oman ihon ja hiusten hoitoon luonnollisia kasviöljyjä, savia ja aitoja eteerisiä öljyjä sisältäviä tuotteita.
Aluksi valmistimme suolasaippuoita ja shampoita vain omaan ja läheisten käyttöön. Aikaa myöten kuitenkin tietoisuus toiminnastamme laajeni ja niinpä monet muutkin halusivat kokeilla valmistamiamme luonnonkosmetiikan tuotteita. Tämä johti melko pian Cattecon perustamiseen keväällä 2016 ja siitä lähtien olemme valmistaneet tuotteitamme kaikille niitä haluaville.
Yrityksemme arvoja ovat aitous ja läpinäkyvyys mikä näkyy parhaiten siinä että olemme suomentaneet kaikkien tuotteidemme ainesosat. Käytämme vain laadukkaimpia raaka-aineita ja testaamme uusia tuotteita pitkään ennen niiden tuloa myyntiin.
Tuotteiden kehitystyössä meillä on apuna useista henkilöistä koostuva raati, joiden iho- ja hiustyypit ovat hyvin erilaiset. Näin ollen kaikki tuotteemme ovat todella testattuja erilaisten käyttäjien toimesta ja uskomme niiden siksi olevan hyväksi myös Sinulle!
-
Catteco - Herkkis-saippua
- Normaalihinta
- €9,90
- Myyntihinta
- €9,90
- Normaalihinta
-
- Yksikköhinta
- kohti
Loppuunmyyty -
Catteco - Teepuusaippua
- Normaalihinta
- €9,90
- Myyntihinta
- €9,90
- Normaalihinta
-
- Yksikköhinta
- kohti
Loppuunmyyty -
Catteco - Hedelmätarha-suolasaippua
- Normaalihinta
- €8,90
- Myyntihinta
- €8,90
- Normaalihinta
-
- Yksikköhinta
- kohti
Loppuunmyyty -
Catteco - Viileä minttu -suolasaippua
- Normaalihinta
- €8,90
- Myyntihinta
- €8,90
- Normaalihinta
-
- Yksikköhinta
- kohti
Loppuunmyyty -
Catteco - Naturel suolasaippua
- Normaalihinta
- €8,90
- Myyntihinta
- €8,90
- Normaalihinta
-
- Yksikköhinta
- kohti
Loppuunmyyty -
Catteco - Luonnonraikas deodoranttivoide
- Normaalihinta
- €12,90
- Myyntihinta
- €12,90
- Normaalihinta
-
- Yksikköhinta
- kohti
Loppuunmyyty -
Catteco - Tyrni shampoopala
- Normaalihinta
- €13,90
- Myyntihinta
- €13,90
- Normaalihinta
-
- Yksikköhinta
- kohti
Loppuunmyyty -
Catteco - Kuolleenmeren muta -suolasaippua
- Normaalihinta
- €8,90
- Myyntihinta
- €8,90
- Normaalihinta
-
- Yksikköhinta
- kohti
Loppuunmyyty -
Catteco - Ruusunraikas deodoranttivoide
- Normaalihinta
- €12,90
- Myyntihinta
- €12,90
- Normaalihinta
-
- Yksikköhinta
- kohti
Loppuunmyyty -
Catteco - Vihreä Tee suolasaippua
- Normaalihinta
- €8,90
- Myyntihinta
- €8,90
- Normaalihinta
-
- Yksikköhinta
- kohti
Loppuunmyyty -
Catteco - Sheavoi
- Normaalihinta
- €12,90
- Myyntihinta
- €12,90
- Normaalihinta
-
- Yksikköhinta
- kohti
Loppuunmyyty -
Catteco - Sänki Parranajosaippua
- Normaalihinta
- €19,90
- Myyntihinta
- €19,90
- Normaalihinta
-
- Yksikköhinta
- kohti
Loppuunmyyty -
Catteco - Kehäkukka-voidepala
- Normaalihinta
- €19,90
- Myyntihinta
- €19,90
- Normaalihinta
-
- Yksikköhinta
- kohti
Loppuunmyyty -
Catteco - Sitrusraikas deodoranttivoide
- Normaalihinta
- €12,90
- Myyntihinta
- €12,90
- Normaalihinta
-
- Yksikköhinta
- kohti
Loppuunmyyty -
Catteco - Turve Aktiivihiili -suolasaippua
- Normaalihinta
- €8,90
- Myyntihinta
- €8,90
- Normaalihinta
-
- Yksikköhinta
- kohti
Loppuunmyyty -
Catteco - Yrttitarha-suolakuorinta
- Normaalihinta
- €12,90
- Myyntihinta
- €12,90
- Normaalihinta
-
- Yksikköhinta
- kohti
Loppuunmyyty
- Sivu 1/2
- Seuraava sivu